Äärellä veden luodolla istuen Polviin päänsä painaneena. Laineet kolean tuulen syleilyssä Taakkansa saavat kantaakseen. Nähnyt on tulta, nähnyt on kuolemaa Mies petojen kasvattama. Nähnyt on hävityksen kansansa, Nähnyt mitä ei voi unohtaa. Taivaille vannonut ikuista vihaa Kantaja miekan ruosteisen. Kantaja kiven kironnut kuninkaita, Polttanut maat takanaan. Laaksoihin kärsimysten, Virtaan vetten katkeruuden. Polkuja seuraamatta Painon alle musertuen. Äärellä veden kurjalla karilla Hahmo raskain aatoksin. Yksin kiroaa, hiekalle laskee Kiveenhakatun kohtalon. Ei aukene taivas, ei nouse tuuli, Pilvet rantaa varjostavat. Hiljaisuudessa kiroaa ja odottaa Matkaaja tyhjään huomiseen. Sitä surua ei voi unohtaa, Ei kiveä jalkoihin laskea. Sitä vihaa ei voi tukahduttaa, On hulluus kiven painona.