Huoneessa tuoksui vielä rakkaus. Hän lähti ennen aamua. Odottaa enempää ei voinut Se, joka makas vuoteella Ja kuunteli Kuinka rakkaansa käsi avas oven, Avas oven ja lähti pois. Muuta odottaa ei voinut Nainen, joka tiesi itsekkin Ettei ollut miehen ainut. Oli vaimo, oli lapsetkin. Mutta kun he ensimmäisen kerran tapas Vuonna yks ja kaks, Oli kuin naisen maailma Olis tullut kirkkaammaks. He kävelivät kaduilla barcelonan Ja nainen ymmärsi millaista oli olla Rakastunut, hölmö ja kerrankin kaunis He suutelivat kaduilla barcelonan Ja vaikka mies Kertoi omakotitalosta ja lapsista, Nainen tiesi ettei voisi enää lähteä. Jo miehen hiukset oli harmaat. Hän naisia rakasti kumpaakin. Ne oli olleet vuodet parhaat, Vaikka silloin tällöin itkikin. Ja nainen yhä laittautui tuntikausia Kun odotti miehen saapuvan. He tapasivat joka viikko ja Paransivat maailmaa. He kävelivät kaduilla barcelonan Ja nainen ymmärsi millaista oli olla Rakastunut, hölmö ja kerrankin kaunis He suutelivat kaduilla barcelonan Ja vaikka mies Kertoi omakotitalosta ja lapsista, Nainen tiesi ettei voisi enää lähteä He kävelivät kaduilla barcelonan Ja nainen ymmärsi millaista oli olla Rakastunut, hölmö ja kerrankin kaunis He suutelivat kaduilla barcelonan Ja vaikka mies Kertoi omakotitalosta ja lapsista, Nainen tiesi ettei voisi enää lähteä